Oi Ivalon hiekkarannat -näyttelyni (Herttoniemen sairaala, 1.- 31.10.03) kertoo enemmänkin matkasta, jonka maalarina teen värin maailmaan, kuin oikeista horisonttiin piirtyvistä maisemista. Matkustettuani vuoden 2003 alussa pariksi viikoksi keskelle Ivalon pimeää ja lumista talvea sain kimmokkeen ensimmäiseen näyttelytyöhöni, ”Maisemaan”. Niin Lapin maisemassa kokemani ja näkemäni kuin sitä koskevat ennakkokäsitykseni yhdistyvät maalauksen muodoissa ja väreissä: poronsarvia sikinsokin kasapäin, aukeita taivaanrantoja ja taivaan halkaisevia revontulia, joita todellisuudessa en edes nähnyt matkani aikana. Yhtenä iltana tosin syöksyin kameroineni kohti eriskummallisia vaaleanpunaisia valoilmiöitä, todetakseni lähemmäs päästyäni kuvanneeni kokonaisen rullan taivaalle heijastuvia maantien valoja.
Viime aikoina olen matkustanut myös Espanjassa, Pariisissa ja Pietarissa. Matkoihin liittyvät kokemukset ovat tulleet maalauksiini. Mielikuvat Pariisin kaduista ja kahviloista, Espanjan viinitarhoista sekä Lapin poro- ja husky- maisemista osoittautuvat useimmiten paikan päällä pintapuolisiksi, jopa räikeän vääriksi. Uudet maisemat avautuvat omina kokemuksina voimakkaina haudaten alleen huolellisesti ennakkokuvat matkatoimiston katalogeista. Maalaaminen on minulle matka, jonka aikana kohtaan yllättäviä käänteitä, haen aktiivisesti uusia reittejä ja jonka määränpäästä minulla on vain häilyviä kuvia, jotka perille päästyäni usein osoittautuvat vääriksi. Maalaaminen on tuonut minut uuteen paikkaan, jota katselen hämmästynein silmin. Ai tällaistako täällä onkin. Ei välttämättä kaunista edes, mutta jotain kuitenkin
Maalauksissani matkojen maailmat sekoittuvat: ivalolaisessa maisemassa paistatellaan auringon paahteessa tulikuumalla hiekalla; tai nurinpäin heijastuva metsämaisema kuvastuu taivaalle, turkoosin veteen tai maastosta rikkoutuvaan kraatteriin. Maalauksen aakkoset ovat minulle värissä ja muodossa. Niistä rakennan matkani maalauksen maailmaan.